lauantai, 04. syyskuu 2010
Selailet: Alku Ajankohtaista
OMAT PAIKAT -näyttely Satakunnan Museossa 1.9.-10.10.2010 Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Sanna Suominen   
30.08.2010 10:01

OMAT PAIKAT -näyttely

Satakunnan Museon koululaistilassa 1.9.-10.10.2010

”Siel vaan istutaan ja jutellaan. Siel on just semmost kaikkee et voi istuu jossain. Se on semmonen et siel pystyy istuun ihan rauhas et sinne ei tuu ketään.”

OMAT PAIKAT -näyttelyssä esitellään Pihlavaa paikallisten nuorten näkökulmasta. Pihlavalaiset nuoret ovat valokuvanneet omia ajanviettopaikkojaan Porilainen lähiömaisema -hankkeen järjestämissä työpajoissa. Näyttely esittelee työpajoissa tuotettuja valokuvia sekä nuorten kommentteja heidän kuvaamistaan paikoista.

Syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana järjestettyihin valokuvaustyöpajoihin osallistui parikymmentä nuorta Pihlavassa toimivan nuorisotila Putken kävijöiden joukosta. Nuoret esittelivät Porilainen lähiömaisema -hankkeen tutkijalle ajanviettopaikkojaan ja kuvasivat niitä. Nuorten ottamissa valokuvissa esiintyvät muun muassa Pihlavan julkisten rakennusten ja kauppojen pihat, tori ja bussipysäkit.

Nuorille on harvoin osoitettu omaa tilaa julkisesta ympäristöstä, vaikka he ovat keskeinen ja näkyvä käyttäjäryhmä kaupunkimaisemassa. Usein nuoret kuitenkin etsivät ja ottavat oman paikkansa. Usein nuorten ajanviettoa julkisessa tilassa varjostaa poishäätämisen uhka. Toisaalta se voi tarjota nuorille myös jännitystä. Kielletty toiminta, kuten tupakointi, taas ajaa nuoret kauemmas piiloon vanhempien katseilta.

Nuorten omat paikat valikoituvat erilaisin perustein: toisinaan kaivataan istumapaikkoja tai suojaa sateelta, toisinaan halutaan olla omassa rauhassa tai paikassa, johon liittyy mukavia muistoja esimerkiksi lapsuudesta tai rippikoulusta. Omat paikat ovat tietysti nuorille myös tärkeitä kohtaamispaikkoja.

OMAT PAIKAT -työpajatoiminta liittyy Porilainen lähiömaisema-hankkeen aineistonkeruutyöhön. Kolmivuotisen tutkimushankkeen toteuttaa Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma ARA:n ja Turun yliopiston rahoittamana. Työpajayhteistyössä on mukana ollut Porin kaupungin Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö. OMAT PAIKAT -näyttely on tuotettu yhteistyössä Satakunnan Museon kanssa. Näyttely on osa Euroopan rakennusperintöpäivien ohjelmaa.


Omat paikat -näyttely on esillä Satakunnan Museon koululaistilassa 1.9.-10.10.2010.


Satakunnan Museo, Hallituskatu 11, 28100 Pori, www.pori.fi/smu
Avoinna ti, to-su klo 11-18; ke klo 11-20, ma suljettu.
Museon lipunmyynti p. 02-621 1063


Lisätietoja näyttelystä:
Katri Tella, projektitutkija/Porilainen lähiömaisema-hanke
p. 040 1891932, katri.tella(a)utu.fi

Yhteyshenkilö museossa, kuvatiedustelut:
amanuenssi Johanna Jakomaa
p. 044-701 1059, johanna.jakomaa(a)pori.fi  

 

 

 
Nuori Pori 2010 -lehti ilmestyi viikolla 34 Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
30.08.2010 09:33
nuoripori2010_kansi
Nuori Pori 2010 lehteen on koottu lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet Porissa.
Porin kaupungin vapaa-aikaviraston julkaisema lehti ilmestyi tänä vuonna 15. kerran.
Lehti postitettiin viikolla 34 kaikille 6-18 vuotiaille porilaisille.
Lehden nettiversio löytyy osoitteesta www.pori.fi/vav/nuoripori
 
Rullalautailukoulu Porkan skeittiparkissa lauantaina 4.9.2010 Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Markus Honkonen   
25.08.2010 11:18
pori_4
 
Kiinnostaako sähly? Nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa keskustan nuorisotalolla! Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Niina Salovaara   
11.08.2010 14:01

Keskiviikkoisin klo. 16-17.30 sählyä keskustan nuorisotalon isossa salissa kaikille alle 29- vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Mukaan tarvitset sisäpelikengät ja tervettä urheilumieltä. Talo tarjoaa mailat ! Maksuton !

Tervetuloa mukaanSmile

 
Päihdeaiheinen animaatiokilpailu Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Niina Salovaara   
09.08.2010 11:34

Päihdeaiheinen Ainemaatio-kilpailu kutsuu nuoria vaikuttamaan

Preventiimi, Elämä On Parasta Huumetta ry sekä MTV3 järjestävät yhteistyönä viidettä kertaa valtakunnallisen, päihdeaiheisen animaatiokilpailun nuorille ja nuorille aikuisille. Tarkoituksena on tuoda esiin nuorten omaa ääntä animaatiotöiden kautta sekä herättää yhteiskunnallista keskustelua päihteistä ilmiönä. Nuorten kilpailutyöt voivat tuottaa myös uutta materiaalia alan ammattilaisten toteuttamaan päihdekasvatukseen. Kilpailu käynnistyy 22.7.2010 ja kilpailuaika jatkuu 31.3.2011 asti. Siihen voivat osallistua yli ja alle 18-vuotiaat omissa sarjoissaan. Lisätietoja: Elisa Korsoff/Preventiimi, puh. 0400-349 385 sekä Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen . Katso myös Ainemaation kotisivut osoitteesta www.mtv3./ainemaatio.

 
Opas kuinka viettää kesää Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Markus Honkonen   
24.06.2010 08:56

Kesällä huipentuvaan tapahtumaopaslinkoon oman panoksensa laittaa Porin lastenkulttuurikeskus, joka tulee esiin Lastenkulttuuria Satakunnasta -oppaan kanssa.

Oppaaseen on koottu kuuden kunnan, Euran, Eurajoen, Merikarvian, Nakkilan, Porin ja Rauman, tapahtumia kesän läpi.

Ohjelmisto on suunnattu kaikenikäisille. Tapahtumia on koottu yhteen niin leirien, työpajojen kuin näyttelyidenkin osalta. Opasta päivitetään uudelleen syksyllä.

Oppaan voi ladata esimerkiksi Porin lastenkulttuurikeskuksen sivuilta.

Tapahtumat on koonnut ja taittanut kokonaisuudeksi Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.

 
Tiedätkö, milloin väistät risteyksessä? Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Porin kaupunki   
03.05.2010 10:35

Kaikkien tienkäyttäjien on syytä muistaa tieliikennelain (14§) perussääntö: Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta. Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa. Tässä on hyvää taustaa, miten toimia taajamassa risteyksiä lähestyttäessä.

Taajamassa, missä nopeusrajoitus on 50 km/h tai suurempi, jokaisen risteyksen väistämisvelvollisuus on osoitettava erikseen liikennemerkein. 40 km/h rajoitusalueella tilanne on jo toinen. Porissa tiettyjen pää- ja kokoojakatujen väistämisvelvollisuus on osoitettu sivukadulta tullessa kolmioin. Sivukadun kolmiot osaltaan nostavat ajonopeuksia pääkadulla, mikä lisää onnettomuusriskiä. Tämän vuoksi viime aikoina asuntoalueiden kokoojakaduille liittyville kaduille ei ole enää systemaattisesti laitettu kolmioita.

Moni tienkäyttäjä on omaksunut väärän asenteen, kun ns. kokoojakatua ajetaan niin kuin liittyvillä kaduilla olisi ”kolmiot”. Joillakin ei ole tajua siitä, millainen riski on ajaa lujaa, vaikka ei näekään mitään nurkan taakse! Asemakaava-alueella kaikki kadut ovat tasa-arvoisia, ellei merkein ole toisin näytetty. Näin ollen on syytä väistää oikealta tulevaa, vaikka kyseinen katu olisi kapea, kevytväylätön tai pituudeltaan hyvinkin lyhyt. Hyvänä esimerkkinä on Pormestarinluodossa Alahangantien ja Messin- ja Kuutinteiden tasa-arvoinen risteys.

Moottoriajoneuvojen kuljettajien on risteyksissä myös huomioitava kevytliikenne, jalankulkijat ja pyöräilijät. Kaikille pitäisi myös olla itsestään selvää, että asuntoalueilla liikkuu eri-ikäisiä lapsia.

Turvallinen liikenne perustuu oikean tilannenopeuden ymmärtämiseen. Liikenteessä ei ole oikeuksia vaan velvollisuuksia.

 

Markku Setälä
liikenneinsinööri
Porin liikennefoorumi
 
Earth Hour Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
26.03.2010 10:18
earth-hourEarth Hour on maailmanlaajuinen ilmastokampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Kampanja haluaa innostaa ihmisiä toimimaan itse maailman tulevaisuuden puolesta ja ilmastokriisin torjumiseksi. Earth Hourin tavoitteena on myös vaikuttaa maailman päättäjiin niin, että ilmastonmuutoksen torjunta otetaan vihdoin tosissaan.

Tavoitteena on saada ainakin kolme miljoonaa suomalaista osallistumaan Earth Hour -kampanjaan. Maailmanlaajuisesti Earth Hour pyrkii innostamaan mukaan jopa miljardi ihmistä.

Earth Hour -kampanjaan voi osallistua kuka tahansa. Alla on muutamia esimerkkejä miten voit helposti osallistua Earth Hour kampanjaan:

* sammuta kotisi valot lauantaina 27.3.2010 kello 20.30–21.30
* osallistu paikalliseen, tunnelmalliseen Earth Hour -tapahtumaan
* järjestä oma tapahtuma – suuri tai pieni
* levitä sanaa Earth Hour -kampanjasta
* seurata kampanjan etenemistä uutiskirjeen ja sosiaalisen median kautta

Earth Hour tapahtumista löydät lisätietoja kampanjan omilta sivuilta, voit seurata tapahtumaa myös Twitterissä, Facebookissa, Youtubessa, Flickrissä.

 
Lapsen oikeudet saavat valitusmekanismin Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
26.03.2010 09:40
YK:n Lapsen oikeuksien sopimus on tähän saakka ollut ainoa merkittävä YK:n ihmisoikeussopimus, johon ei ole liittynyt virallista valitusmekanismia.

Nyt päätetyn valitusmekanismin avulla lapset ja heidän edustajansa voivat pyytää YK:n lapsen oikeuksien komiteaa selvittämään, onko jokin valtio toiminut Lapsen oikeuksien sopimusta vastaan ja siten loukannut lasten oikeuksia.

YK:n ihmisoikeusneuvosto päätti uuden valitusmekanismin valmistelusta keskiviikkona 24.3.2010 Genevessä.

- Valitusmekanismi on ainoa tapa taata, että lapsilla, kuten kaikilla muillakin ihmisillä, on oikeus ja keinot hakea muutosta jos heidän oikeuksiaan on loukattu ja jos heidän kotimaansa oikeuslaitos ei heitä auta, sanoo Plan Suomen ihmisoikeusasioiden erityisneuvonantaja Ruth Santisteban.

- Plan Suomi osana kansainvälistä Plan Internationalia iloitsee tästä päätöksestä ja antaa tunnustusta Suomen valtion tuelle ja järjestöjen yhteistyölle asiaa valmisteltaessa.

 
Nuorten tekemiä videoita rasismista Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Allianssi   
26.03.2010 09:37
statement-banneriNuorten tekemiä rasisminvastaisia videoita Samaa Maata ja [statement] videoi rasismia vastaan! -kilpailuista löytyy nyt netistä. Videoita voi näyttää kerhoissa, nuorisotaloilla, kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa keskustelunherättäjänä ja osana opetusta. Voit esim. järjestää äänestyksen nuorten suosikkivideosta.
Samaa Maata -videokilpailun viime vuosien voittajavideot löytyvät verkkodemokratiahanke Valtikan sivuilta (skrollaa sivu alas asti nähdäksesi videot).

[statement] - videoi rasismia vastaan! -kilpailun parhaimmisto on esillä kisan Youtube-kanavalla .
 
Maailmanparannus ei vaadi ihmetekoja Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Allianssi   
26.03.2010 09:35
Kuvia Suomesta -valokuvakilpailu etsii oivaltavia kuvakulmia ja uniikkeja tunnelmia eri puolilta Suomea. Parhaiden kuvien joukosta valitaan yksi edustamaan kutakin maan 15 vaalipiiristä. Voittajakuvat pääsevät kuvitukseksi globbarien postikortteihin, joita jaetaan yleisötapahtumissa ympäri Suomen.
Kortteihin kerätään kansalaisten terveisiä, joilla kannustetaan suomalaisia kansanedustajia toimimaan aktiivisesti paremman maailman puolesta. Eri puolilta Suomea kerätyt korttiterveiset luovutetaan päättäjille eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2011.

Mikä kuvaa kotiseutuasi parhaiten? Kilpailun teema, "Hyvä Suomi", saa näkyä kuvassa kuvaajan omien valintojen mukaisesti. Kuva-aihe voi olla paikka, henkilö, tapahtuma tai tunnelma, maisema tai yksityiskohta, arkinen asia tai huippuhetki. Lue lisää globbareista ja valokuvakilpailusta: www.globbarit.fi/tempaukset/kuvia_suomesta

Kilpailuaika on 18.2.–25.4. Osallistu lähettämällä kuvasi ja äänestämällä parhaita kuvia kilpailun kuvagalleriassa: www.globbarit.fi/kuvia_suomesta. Voittajakuvat valitaan toukokuun alussa.

Lisätietoja: Kampanjakoordinaattori Outi Hannula, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen , puh. (09) 584 23 225
 
Kesäksi ulkomaille Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Allianssi   
26.03.2010 09:33
Allianssin nuorisovaihdon kautta voi lähteä kesäksi palkka- tai vapaaehtoistyöhön eri puolille maailmaa. Mikäli haluaa lähteä vain muutamaksi viikoksi on tarjolla on mm. 2900 kansainvälistä vapaaehtoistyöleiriä 54 maassa, ajankohtainen paikkatilanne löytyy vapaaehtoistyön hakukoneesta . Työleirien alaikäraja on 16.
Kesäksi ulkomaille- infotilaisuudessa saa tietoa eri mahdollisuuksista lähteä ulkomaille tulevana kesänä. Kerromme esimerkiksi kansainvälisistä työleireistä ja muista vapaaehtoistöistä sekä tarjolla olevista hotellityö- ja au pair-mahdollisuuksista. Tilaisuus pidetään to 8.4. klo 17-18 Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki.

Lisätietoja www.nuorisovaihto.fi, sähköpostitse Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja puhelimitse 020 755 2606.
 
Vapaaehtoistyöhön Keniaan, Nigeriaan, Peruun tai Taiwanille Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Allianssi   
26.02.2010 16:20
Maailmanvaihdon kautta on mahdollista lähteä vapaaehtoistyöhön 6-12 kuukaudeksi Aasiaan, Afrikkaan tai Latinalaiseen Amerikkaan. Vapaat paikat elokuussa 2010 alkaviin ICYE-ohjelmiin: Kenia, Nigeria, Peru ja Taiwan (mahdollisesti myös Intia ja Nepal). Nämä paikat jaetaan hakujärjestyksessä. Paikkoihin tulee hakea 6.4. mennessä.

Vapaaehtoiset työskentelevät pääasiassa lasten ja nuorten parissa orpokodeissa, kouluissa, katulasten keskuksissa tai päiväkodeissa. Vapaaehtoistyökohteista on saatavilla lisätietoja osoitteissa www.icye.org ja www.maailmanvaihto.fi. Vapaaehtoiset asuvat joko isäntäperheessä tai työpaikan yhteydessä.

ICYE ohjelma on tarkoitettu lähinnä 18 – 30 -vuotiaille. Yläikärajassa on joustoa riippuen kohdemaasta.

Hinnat: 12 kk:n vapaaehtoistyöohjelma 4300 e; 6 kk:n vapaaehtoistyöohjelma 3500 e. Osallistumismaksu sisältää täyden ylläpidon, vakuutuksen, koulutukset (valmennus Suomessa ennen lähtöä, kieleen - ja kulttuuriin valmentava koulutus kohdemaassa, arviointitapaamisia), päivittäiset työmatkat, ICYE toimistojen tuen sekä Suomessa että kohdemaassa, pienen taskurahan, viisumikulut ja palanneiden tapaamisen Suomeen paluun jälkeen.

Maailmanvaihto ry. - ICYE Finland, Oikokatu 3, 00170 Helsinki, tel. 09-774 1101, fax 09-7310 4146, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Ramppikuume Nuorisoteatteripäivien ilmoittautumiset käynnissä! Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
26.02.2010 16:16
Ramppikuume tarjoaa 13-20-vuotiaille teatterikärpäsen puraisemille ainutlaatuisen mahdollisuuden nähdä ja kokea nuorisoteatteriryhmien esityksiä sekä kouluttautua alan ammattilaisten ohjauksessa.
Ilmoittautumisaikaa on 20.3.2010 asti ja ilmoittautumislomakkeen löydät osoitteesta www.ramppikuume.net/osallistuminen.

Ramppikuumeen katselmus-tarjottimella 2010 on seitsemän nuorisoteatterin esitystä. Lisäksi nähdään Otavan Opiston musiikkiperformanssi S.O.F / Alice in Funkyland sekä kansainvälisen vieraan, slovakialaisen nuorisoteatteriryhmä Divaldo Kusy:n esitys. Tarkemmat tiedot Ramppikuumeen esityksistä löydät osoitteesta www.ramppikuume.net/katselmus.

Voit valita 12 koulutuspajasta oman aiheesi ja saada koulutusta ammattilaisen ohjauksessa 12 tuntia perjantain ja lauantain aikana. Tarkemmat tiedot pajoista ja kouluttajista löydät osoitteesta www.ramppikuume.net/koulutus.

 
Mun rahat, mun elämä Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
26.02.2010 15:16
munelama-munrahatSuomen Lukiolaisten Liitto on julkaissut Mun elämä, mun rahat oppaan.Opas tarjoaa perustietoja elämisestä, asumista ja työskentelystä.

Itsenäistyminen on yksi suurimmista murroksista. Yht´äkkiä asuu yksin ja vastaa omista asioistaan. On mietittävä miten hankitaan kotivakuutus, mitä tarkoittaa luoton korko, mitä palkkakuitissa pitää näkyä, mitä verotuksessa tulee huomioida. Perustietojen hallitseminen auttaa paitsi selviämään arjessa, myös suunnittelemaan tulevaisuutta aiempaa paremmin.

Oppaasta löytyy tiedot niin työn tekemisestä opiskelun ohella, itsenäisestä asumisesta kuin verotuksestakin. Lisäksi opas antaa tietoa siitä miten ongelmatilanteita voi välttää ja mitä kannattaa tehdä, jos sellaisia kuitenkin tulee.

Opas on ladattavissa Suomen Lukiolaisten Liiton sivuilla.

 
Suomen Kuvalehden abitärpit Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ylläpitäjä   
26.02.2010 15:03
Suomen Kuvalehti tarjoaa sivuillaan muutamia hyvä tärppejä tuleviin ylioppilaskirjoituksiin.

Kannattaa käydä tutustumassa kyseisillä sivuilla. Tärpeiksi on nostettu ajankohtaisia asoita kuluneen vuoden ajalta. Abitärpeistä löytyy niin reportaaseja, uutisia kuin blogitekstejäkin. Reportaaseja ja uutisia lukemalla pääsee hyvin kärryille vaikkapa finanssikriisin kehityksestä. Ja mitä hämärää olikaan puolueiden vaalirahoissa?

Abitärpit sivuille pääset tästä

 


Sivu 1 / 23

Kaupungin uutisia

OMAT PAIKAT -näyttelySatakunnan Museon koululaistilassa 1.9.-10.10.2010”Siel vaan istutaan ja jutellaan. Siel on just semmost kaikkee et voi istuu jossain. Se on semmonen et siel pystyy istuun ihan rauhas et sinne...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Keskiviikkoisin klo. 16-17.30 sählyä keskustan nuorisotalon isossa salissa kaikille alle 29- vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Mukaan tarvitset sisäpelikengät ja tervettä urheilumieltä. Talo tarjoaa mailat ! Maksuton ! Tervetuloa mukaan...

LUE LISÄÄ

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...