sunnuntai, 20. touko 2012
Selailet: Alku Ajankohtaista Nuorisoyksikön uutisia Kun tarvitset tukea ja työtä
Kun tarvitset tukea ja työtä Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Työpaja   
08.04.2011 00:00
TyöpajaPorin kaupungin nuorten työpaja on aloittanut toimintansa vuonna 1986. Työpaja tarjoaa työttömille nuorille mahdollisuuden tutustua erilaisiin työllistämis- ja koulutusmahdollisuuksiin. Pajalla työskentelee pääasiassa 17- 25-vuotiaita nuoria.

Työpajalle voi tulla työkokeiluun, työharjoitteluun, työelämänvalmennukseen tai työssäoppijaksi sekä siellä on mahdollisuus suorittaa kuntouttavaa työtoimintaa ja yhdyskuntapalvelua. Harjoittelujakson pituus vaihtelee yhdestä kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Työpajalle on myös mahdollista työllistyä. Pajalle tulevilla nuorilla ei välttämättä tarvitse olla aiempaa työkokemusta tai ammattitutkintoa.

Keskustan nuorisotalon yhteydessä toimivassa Café Nuokkarissa nuoret pääsevät valmistamaan kahvilatuotteita sekä päivittäin lounaan ja osallistumaan kahvilan yleiseen työskentelyyn ja asiakaspalveluun. Iltaisin tila toimii nuorisokahvilana, jolloin valmistetaan grillituotteita.

Rakennusperinneostolla voit työskennellä puu-, pintakäsittely- ja rakennusalalla. Puutöissä korjataan ja entisöidään vanhoja tuotteita sekä valmistetaan uusia tuotteita. Pintakäsittelypuolella maalataan ja entisöidään erilaisia kohteita ja esineitä. Rakennustöissä nuoret suorittavat esim. huoneistokunnostuksia ja muita pienimuotoisia rakennustöitä.

Kuljetuspuolella nuoret pääsevät hoitamaan mm. päiväkotien ja koulujen ateriakuljetuksia, muuttoja ja keräyspaperin kuljetuksia. Korjaamolla huolletaan ja korjataan autoja sekä tehdään erilaisia metallialan töitä.

Nuorten kanssa työpajalla työskentelee yksilö- ja työvalmentajia. Työvalmentajat ovat oman alansa ammattilaisia, jotka ohjaavat ja neuvovat nuoria päivittäin työtehtävissä. Yksilövalmennus tukee nuorta hänen omien tarpeidensa mukaan arjenhallinnassa. Yksilövalmentajalta saa tukea ja apua arkea hankaloittaviin asioihin millä tahansa elämän osa-alueella. Yksilövalmennus tapahtuu yhteistyössä työvalmennuksen kanssa. Nuorten työpajalla on tavoitteena nuorten työelämätiedon lisääminen ja työkokemuksen hankkiminen. Nuoret saavat tukea työ- tai opiskelupaikan hakemisessa. Osalla pajalle ohjautuvista nuorista elämäntilanteen jäsentyminen on ensisijainen tavoite. Valmentajien rooli on toimia nuoren tukena ja turvana päivittäisessä työskentelyssä.

 

Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...