| Suuri osa nuorista toivottaa poliisin ja nuoriso-ohjaajan tervetulleiksi omiin verkkoyhteisöihinsä |
|
|
| Kirjoittanut Ylläpitäjä |
| 02.02.2009 10:48 |
”Mielestäni poliisi galleriaan on hyvä idea, koska uskon, että netin kautta nimettömänä ja "kasvottomana" on paljon helpompi kertoa esimerkiksi nettikiusaamisesta. Kuitenkin mahdollisuus keskustella nuorisotyöntekijän tai muun aikuisen (tai miksei toisen vähän vanhemman nuorenkin?) kanssa olisi vielä tärkeämpää, koska kaikilla ei ole aikuista kenelle kertoa ja purkaa huoliaan.”Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, Helsingin nuorisoasiainkeskuksen koordinoima Netari.fi-hanke, Oulun nuorisoasiainkeskuksen Seudullinen virtuaalinuorisotyön hanke ja Oulun poliisi toteuttivat kyselyn, joka selvitti IRC-Galleriaa käyttävien nuorten mielipidettä ja tarvetta keskustella reaaliaikaisesti poliisin ja nuorisotyöntekijöiden kanssa internetissä. Kysely toteutettiin marraskuussa 2008 IRC-Galleriassa. Netari.fi-hanke koordinoi valtakunnallisesti verkkonuorisotyön kehittämistä ja sen puitteissa toteutetaan nuorisotyötä verkon eri ympäristöissä, kuten Habbossa ja IRC-Galleriassa. Tämän selvityksen tekemisen taustalla on Netarin moniammatillisen toiminnan kehittäminen, johon myös poliisi kuuluu yhtenä toimijana. Tällä hetkellä IRC-Galleriassa toimii nuorisotyöllinen chat-palvelu, jossa nuorisotyöntekijät ovat tavoitettavissa torstai-, perjantai- ja lauantai-iltaisin. Oulun poliisi on ollut kiinnostunut kehittämään ennaltaehkäisevää toimintaa Netari-toiminnan yhteyteen. Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö sekä Future School Research -hanke ovat mukana yhteistyössä tutkimuksellisena osapuolena. Tuhannet nuoret vastasivat IRC-Gallerian kyselyynKyselyyn saatiin muutaman päivän aikana 7505 vastausta 13–17-vuotiailta nuorilta. Internetkyselyt nuorten verkkoyhteisöissä ovat osoittautuneet hyväksi ja tehokkaaksi tavaksi kerätä suuri aineisto lyhyen ajan sisällä. Kuvagalleriat ovat sosiaalisen yhteydenpidon areenoina suosittuja erityisesti tyttöjen keskuudessa. Kyselyyn vastanneista valtaosa, noin 77 prosenttia, oli tyttöjä. IRC-Galleriassa oli kyselyä tehtäessä 192 854 rekisteröitynyttä 13–17-vuotiasta käyttäjää, joista tyttöjä oli hieman yli puolet (56 %) (IRC-Galleria, 2008). Vastanneista enemmistö, 45 prosenttia, käyttää internetiä 1-2 tuntia päivässä. Nuorista 28 prosenttia kertoo käyttävänsä internetiä 3-4 tuntia päivässä ja 15 prosenttia jopa yli neljä tuntia päivässä. Ainoastaan 12 prosenttia käyttää internetiä vain alle tunnin päivässä. Tämä kuvastaa hyvin sitä mediamaailmaa, jossa lapset ja nuoret nykyään elävät. Internet on tärkeä osa lasten ja nuorten arkea; siellä vietetään aikaa jo tuttujen kavereiden kanssa ja tutustutaan myös uusiin ihmisiin. Taulukko 1. Nuorten internetissä viettämä aika päivittäin (N=7478) Suuri osa nuorista toivottaa aikuiset tervetulleiksi omiin verkkoyhteisöihinsäNuorista 45 prosenttia ilmaisi, että heille on tärkeää tai erittäin tärkeää, että IRC-Galleriassa on läsnä myös turvallisia aikuisia. Vähemmistö (15 %) nuorista ajatteli, että IRC-Galleria on tarkoitettu ainoastaan nuorille, eikä aikuisille ole IRC-Galleriassa tarvetta.
|
Kaupungin uutisia
|
Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä... LUE LISÄÄ |
Nuorisoyksikön uutisia
Nuoren ääni
Meri-Porin Innostu! Innosta!Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta... |
On siis kevätKuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink... |
Nuorten keskustelunaiheena median valtaVuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu... |
Sim RacingSim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t... |
Maahanmuuttajana SuomessaSuomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ... |
Äitiyden onniKirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes... |
Laatuaikaa skeitatenRullalautailu, eli puhekielessä skeitta... |
Ajatuksia Porkan nuokkariltaNuorisotilalla on bilispöytä, siinä o... |
Harkimon jalanjäljissäKevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen... |




