maanantai, 06. helmikuu 2012
Selailet: Alku Nuorisotilat Porkka Porkan artikkelit
Porkan artikkelit
Monitoimikerho PoMo
Kirjoittanut Anna Malm    29.12.2008 14:35    Tulosta Sähköposti
29.12.2008 14:35
Pormestarinluodon nuorisotilalla on vuoden verran toiminut vapaa-aikaviraston ja Länsi-Suomen lääninhallituksen rahoittama hanke nimeltään PoMo, joka kokoontuu kerran viikossa kahden tunnin ajan.

PoMo on aktiivisesti kokoontuva pienryhmä, joka koostuu yhdeksästä yläkoululaiseista tytöistä, joita luotsaa kaksi nuorisonohjaajaa. PoMo on harrastus, jossa toimitaan ryhmässä oppien elämän monimuotoisuutta. Kuluvan vuoden aikana olemme tutustuneet toisiimme ja olemme opetelleet toimimaan ryhmänä.

Tytöt osallistuvat itse kerhon sisällön suunnitteluun. Viikoittain tytöt valmistavat maittavan aterian ja jälkiruuan, unohtamatta loppusiivouksia. Heidän ahkera ja aktiivinen osallistumisensa toimintaan ”palkitaan” yhdessä suunnitelluilla retkillä, kuten leiripäivä Tammen tilalla, keilaamisella, golfaamisella ja aterioimalla ravintolassa. Muina kertoina olemme opetelleet mm. kädentaitoja. Olemme valokuvanneet, huovuttaneet ja painaneet rintanappeja. Kevään kohokohtana painamme omat hupparit PoMo -logolla, jonka pomolaiset ovat suunnitelleet.

 


Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nyt sinulla olisi tilaisuus päästä nauhoittamaan tekemääsi musiikkia ja vieläpä ilmaiseksi! Vapaa-aikaviraston nuorisoyksikkö järjestää lauantaina 25.2.2012 kello 17 alkaen Porin Nuorisotalolla Pänri-Rok bändikatselmuksen, josta etsitään kolmea sopivaa bändiä, jotka pääsevät...

LUE LISÄÄ

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...