sunnuntai, 20. touko 2012
Selailet: Alku Rompetta Nuoren ääni Maahanmuuttajana Suomessa
Maahanmuuttajana Suomessa Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maria Kondrachova   
01.09.2008 15:12

Aktiivinen osallistuminen mahdollistaa erilaisia elämyksiä.Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. He ovat tulleet Suomeen eri puolilta maailmaa eri syistä ja asuneet täällä jotkut vasta vähän aikaa, jotkut kauemmin. Jotkut tottuvat nopeasti ja helposti, muut hitaasti ja vaikeampi. Monelle muutto merkittää paljon elämässä. Toiselle vain epätietoisuus, mitä tulee tulevaisuudessa.

Aluksi uudessa kotimaassa on tärkeä perheen kannustus. Jälleen ylipääsemättömän vaikeaa löytää harrastus. On syyt: ei osaa kieliä, pelko, ei ole varmuutta. Täytyy vain olla rohkeammin.

Mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja

Netissä kerrotaan, että kaupungin nuorisopalveluiden tarkoituksena on tukea nuorten tervettä kasvua ja hyvinvointia tarjoamalla monipuolisia harrastus- ja toimintamahdollisuuksia. Työmuotoina ovat kerhotoiminta, aluetyö, erityisnuorisotyö, pienryhmätoiminta, tapahtumat, leirit, nuorisovaltuusto ja erilaiset hankkeet sekä tiivis yhteistyö muiden lasten ja nuorten kanssa työskentelevien kanssa.

Mutta, jos on iso halu löytää itselle oma mielenkiintoinen harrastus, on mahdollisuus löytää. Harrastus auttaa ja antaa mahdollisuus paremmin kotiutua ja oppia helpommin kieliä ja tutustua maan kulttuuriin. Mutta tarvi olla valmiina, että suhtautuminen sinuun voi olla erillinen, kuin muille myönteisesti sekä kielteisesti.

Ystävät ovat tärkeitä

Ystävyys on kahden tai useamman henkilön välille muodostuva kiintymyksen side, joka ei perustu perhe- tai parisuhteeseen, vaikka pariskunnankin saatetaan sanoa olevan myös ystäviä keskenään. Monesti myös serkukset tai muut sukulaiset, yleensä suunnilleen samaa ikäluokkaa keskenään olevat, ovat ystäviä.

Ystävyyttä on erittäin vaikea määritellä, koska jokainen ihmissuhde on aina erilainen. Ystävyys perustuu yleensä jaetuille kokemuksille sekä melko kiinteälle yhteydenpidolle ja sen edellytyksenä on ainakin jonkin asteinen luottamus. Käsite ystävästä elämässä voi vaihtua tai muuttua.

Hyviä kavereita on helppo löytää, mutta hyviä ystäviä on lähes mahdoton löytää.

Jotta voi asua uudessa maassa on välttämättömyys tietää Suomen historia, kulttuuri, perineet. Ja siihen ei riitä lukea kirjat ja katsoa televisio! Pitää olla vuorovaikutusta ja tiedonvälitystä ihmisten kanssa. Ei helppo löytää aihetta tai syytä kanssakäymiseen ja ystävystymiseen.

Useimmissa tapauksissa alkaa olla tekemisissä ihmisten kanssa, kenen kanssa on yhteinen kieli. Samasta maasta tulevilla on yhteinen: oma kieli (äidinkieli) ja ongelmat. Siten vuorovaikutus onnistuu ja voi ystävystyä (koko elämässä).

Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...