| Äitiyden onni |
|
|
| Kirjoittanut Janica Uusitalo |
| 01.11.2007 15:25 |
|
Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnesta, nuoresta sellaisesta. Sain pienen päivänpaisteeni, Christjanin puolitoista vuotta sitten. Alku on aina hankalaa ja vaikka olin tehnyt työtä lasten parissa paljon ja hoitanut ystävieni lapsia, täytyy myöntää, että alussa epävarmuus iski hyvinkin monta kertaa. Pojan ollessa viikon ikäinen, en uskaltanut kuin istua sohvalla vauva sylissä. Luulin, että pienikin liike herättää nukkuvan vauvan enkä enää saisi häntä unten maille. Pikkuhiljaa itsevarmuus kasvoi ja loppukesästä olin äitiydessä kuin vanha tekijä. Toimintaa äideilleÄitiyslomalla alkoi kuitenkin tuntumaan, että elämä pyörii pelkästään vauvan ympärillä ja kotona ollessa seinät alkavat kaatumaan päälle. Niinpä aloin ottamaan selvää, mitä kaikkea Porin kokoisessa kaupungissa voi parin kuukauden ikäisen vauvelin kanssa harrastaa. Täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti harrastusmahdollisuuksista; enää ei tarvinnut ajatella, että vauvan kanssa ollaan neljän seinän sisällä 24 tuntia vuorokaudessa!
Elokuussa 2005 Christjanin juuri saavutettua huikean 2 kuukauden iän, aloimme käymään muskarissa Palmgren-opistolla. Lisäksi tutustuimme Taidemuseolla järjestettävään vauvojen värikylpyyn. Isin kanssa Christjan aloitti vauvauinnin. Kaikkia näitä harrastuksia on jatkettu ahkerasti ja varmasti jatketaan tulevaisuudessakin. Harrastukset voimavaranaNämä harrastukset ovat olleet äidillekin mukava asia. Olen saanut uusia ystäviä, tutustunut aivan uskomattoman upeisiin ihmisiin ja toivottavasti omalta osaltani saanut iskostettua kulttuurikärpäsen poikaan. Lisäksi käymme säännöllisesti kirjastossa, museossa ja käymme tutkimassa uusia leikkipuistoja, joita Porissa on kiitettävästi. Tänä syksynä olimme Nuoret Äidit -leirillä (kirjoittaja oli kylläkin toiseksi vanhin!), joka oli todella mukava kokemus. Toivottavasti ensi vuonnakin on mahdollisuus osallistua kyseiselle leirille. Ensi vuosi tuokin uutta perhe-elämäämme. Olen lähdössä opiskelemaan unelma-alaani ja varmasti päivät ovat pienelle miehelle erilaisia. Mutta yksi on varmaa; harrastukset jatkuvat. Ne antavat ihmeesti voimaa. |
Rompetta
Kaupungin uutisia
|
Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä... LUE LISÄÄ |
Nuorisoyksikön uutisia
Nuoren ääni
Meri-Porin Innostu! Innosta!Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta... |
On siis kevätKuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink... |
Nuorten keskustelunaiheena median valtaVuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu... |
Sim RacingSim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t... |
Maahanmuuttajana SuomessaSuomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ... |
Äitiyden onniKirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes... |
Laatuaikaa skeitatenRullalautailu, eli puhekielessä skeitta... |
Ajatuksia Porkan nuokkariltaNuorisotilalla on bilispöytä, siinä o... |
Harkimon jalanjäljissäKevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen... |



