sunnuntai, 20. touko 2012
Selailet: Alku Rompetta Nuoren ääni Vauva tuli taloon
Vauva tuli taloon Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Elina Ahonen   
01.07.2005 17:23
Voiko sitä tunnetta kuvailla?
Pieni nyytti on tullut kotiin.
Maailma on muuttunut.
Minun maailmani,
kaikkien läheisten maailma
ja ennen kaikkea pienen nyytin maailma,
joka on aivan uusi.
Minun pitää näyttää ja opettaa se hänelle.
Mutta mistä oikein aloittaisin?

Hulvattomat nuoruusvuodet historiaa

Lapsen tulo muuttaa elämää enemmän kuin ensiajatukselta voisi kuvitella. Tarinat äitiydestä ja sen mukanaan tuomasta elämästä tuntuivat ensin kovin kaukaisilta, koska olen kovin nuori äiti. Minustako sellainen mökkihöperö moppiin ja tutteli-purkkiin liimautunut kotiäiti, jonka hulvattomat nuoruusvuodet ovat auttamattomasti ohi? Vaikka äitiys on välillä myös rankkaa, se kuitenkin palkitsee ja laittaa arvojärjestyksen kertaheitolla uusiksi. Entiseen elämään ei haikaile.

 

Vastuu

Konkreettisella tasolla äitiys on merkinnyt hoivaa ja huolenpitoa, lapsen perustarpeisiin vastaamista. Aluksi minua kauhistutti se, että olen itseni lisäksi vastuussa pienestä ihmisalusta. Miten osaisin huolehtia hänestä, kun tuntuu etten osaa vielä kunnolla huolehtia itsestänikään.
Onneksi kaikki tämä tulee luonnostaan. Itse huomaisin tekeväni ja nauttivani kotihommista, jotka ennen tuntuivat aika vastenmielisiltä jutuilta. Lapsen saaminen on tehnyt minusta pehmeämmän. Yksi hymy, etenkin se ensimmäinen, antaa elämälle potkua pitkäksi aikaa.

Lapseni kasvattaa myös minua

Näitä tunteita on vaikea eritellä. On vaikeaa sanoa, mikä on muuttunut ja mikä ei, koska elämä lapsen kanssa on niin kokonaisvaltaista. Minä kasvatan häntä ja hän vastavuoroisesti minua, päivittäin ja koko ajan. Elämä ilman lasta tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta.

Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...