sunnuntai, 20. touko 2012
Selailet: Alku Rompetta Nuoren ääni Oma koti kullan kallis?
Oma koti kullan kallis? Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jutta Meriläinen:   
01.09.2003 17:27

Kun nuorena tahtoo muuttaa omaan asuntoon, tuntuu kuin koko maailma olisi sitä vastaan. Vanhempi sukupolvi tuntuu pitävän sitä lähes syntinä, ja yksin asuvaa, alle 25- vuotiasta pidetään outona ja jotenkin ”häpeällisenä”. Ellei hänellä siis ole muuttoonsa jotakin todella järkevää syytä, kuten opiskelu toisella paikkakunnalla. Itsenäistyminen ei syyksi riitä. Koulussa opettajat kyselevät, että mitenkäs ne opinnot sujuu, kun pitää ruokaakin laittaa. Mutta eihän sitä kukaan nyt ruokaa ympäri vuorokauden laita?! Ainakaan näillä tuloilla.

Kun mikään ei riitä…

Rahan saaminen asumis- ja elämiskuluihin tuntuu useimmiten olevan kiven takana. Joka paikkaan saa lähettää hakemuksen lisäksi noin pahvilaatikollisen liitteitä, melkeinpä syntymätodistuksesta arvioituun kuolinpäivämäärään asti. Eikä sekään tunnu riittävän.

Lopulta kuitenkin, kunhan on oppinut täyttämään kaikki hakemukset tyydyttävästi, eikä lisäselvityspyyntöjä ropise postiluukusta enää kuin joka toinen päivä, alkaa rahan saantikin sujua. Tosin toimeentulo on siinä ja siinä, kun opintotuestakin menee noin 22 euroa ennakonpidätystä. Ja onhan se toki joskus mukavaa ostaa jotain muutakin kuin pelkkää ruokaa, uudet sukat vaikkapa.

Kliseiset puheet siitä, että opiskelijat syövät vain makaroonia ja tonnikalaa, ovat kyllä valetta. Ruokaahan sekin toki on, mutta on meillä varaa muuhunkin.

Oman itsensä herra

Erityishyviä puolia yksinasumisessa on, ettei tarvitse selitellä menemisiään tai tekemisiään kenellekään. On omaa rauhaa, välillä tosin liiankin kanssa…

Ilman häiriötekijöitä voi tehdä läksyjä tai lukea kokeisiin mihin aikaan vuorokaudesta haluaa. Motivaatiokin on suurempi, kun kukaan ei ole kokoajan käskemässä ja patistamassa. Tuntuu enemmän, että käy koulua itseään varten, eikä sitä, jolle se useimmiten tuntuu olevan tärkeämpää.

Lisäksi välit vanhempiin paranevat huomattavasti, kun ei olla kokoajan napit vastakkain riitelemässä siivoamisesta tai kotiintuloajoista. Ehkäpä vanhemmat alkavat pitää itsenäistyvää jälkikasvuaan jopa hieman aikuisempana kuin ennen?

Joten muuttamaan vain, jos mieli tekee. Rohkeasti koko maailmaa vastaan, kyllä siitä on muutkin selvinneet!

Share
 

Kaupungin uutisia

Parkourrata palvelee Ruosniemen koulun urheilutunteja ja välituntiliikuntaa sekä urheiluseuroja.Ruosniemen parkourrataa ovat suunnitelleet Ruosniemen koulu, sen vanhempainyhdistys ja Porin Slalomseura ry.Rata sijoitetaan Ruosniemen koulun pihalle. Radan rakennus alkaa vielä tänä syksynä...

LUE LISÄÄ

Nuorisoyksikön uutisia

Nuoren ääni

Meri-Porin Innostu! Innosta!

Kesäkuun alussa mua pyydettiin kirjotta...

On siis kevät

Kuljen Kokemäenjoenrantaa. Näen, kuink...

Nuorten keskustelunaiheena median valta

Vuoden 2007 syksyllä Porin nuorisovaltu...

Sim Racing

Sim racingillä (Simulaatio kilpa-ajo) t...

Maahanmuuttajana Suomessa

Suomessa asuvat nuoret maahanmuuttajat. ...

Äitiyden onni

Kirjoitan lyhyen tarinan äitiyden onnes...

Laatuaikaa skeitaten

Rullalautailu, eli puhekielessä skeitta...

Ajatuksia Porkan nuokkarilta

Nuorisotilalla on bilispöytä, siinä o...

Harkimon jalanjäljissä

Kevät 2006. Istuin rauhassa tietokoneen...